|
|
 |
| Sivu päivitetty 31.5.2010, Pirjo Pajunen |
Edellinen sivu Sivun loppuun Tulosta |
 |
31.5.2010 Tatsi tarjoaa elämänhallinnan taitoja työttömille nuorille
Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys Tatsi käynnistää syksyllä työttömille nuorille ja nuorille aikuisille tarkoitetun elämänhallintaprojektin.
Projekti jatkuu vuoden 2012 loppuun, sen päärahoittaja on osuuskunta Tradeka.
Projektin aikana työttömille nuorille tarjotaan monipuolista toimintaa ja koulutusta, kertoo Tatsin toiminnanjohtaja Jouni Gustafsson.
– Tarjolla on työelämätietoa, opastusta työn hakemiseen, tietoa taloudenhoidosta ja velkaantumisen välttämisestä sekä asiaa päihteiden käytöstä, riskeistä, liikunnasta, terveellisistä elämäntavoista ja itsetunnon vahvistamisesta, Gustafsson luettelee.
Projekti rakentuu ympäri Suomea järjestettävistä koulutustilaisuuksista ja viikon syventävistä jaksoista Muoniossa Lapissa.
Elämänhallintaprojektiin palkataan oma työntekijä.
– Kohderyhmä on tärkeä, sillä yhdenkin nuoren syrjäytyminen maksaa yhteiskunnalle paljon, eikä yksilölle aiheutuvat kärsimykset ole edes mitattavissa.
Elämänhallintaprojekti on tarkoitettu alle 35-vuotiaille työttömille nuorille ja nuorille aikuisille.
Lisätietoa hankkeesta Tatsin nettisivuilta.
|
 |
| Edellinen sivu Sivun alkuun Tulosta |
|