Hae Palaute  |  Sivukartta  |  Haku  |  Paikallisjärjestöjen portaali
SAK Paikallisjärjestöt
Logo
   
   
   
   
   
   
   
   
   

Alueen järjestöjen verkkopalvelut:










Etusivu >> Ajankohtaista >> Uutiset a+  a-   
Edellinen sivu    Sivun loppuun    Tulosta   
Ajankohtaista


19.8.2010
Palkansaajat joutuvat maksamaan yritysten Kela-maksun poiston
SAK:n VM:n talousarvioehdotuksesta VM haluaa kiristää kulutusverotusta. Valtiovarainministeriön budjettiehdotus merkitsee tuntuvaa kulutusverotuksen kiristymistä ensi vuonna. Palkansaajat joutuvat esityksen mukaan maksumiehiksi, kun energiaverot, makeisten valmisteverot ja yleinen arvonlisävero nousevat. Kiristyvällä verotuksella korvataan mm. yritysten Kela-maksun poistoa, joka lohkaisi noin 800 miljoonan euron loven valtion kassaan. - Elinkeinoelämän verojen alentaminen johtaa nyt useimpien palkansaajien asumiskustannusten selvään nousuun. Välttämättömien menojen nousu syö maltillisten palkankorotusten ostovoiman ja lisää paineita tuleviin sopimusneuvotteluihin. Valitettavasti pelot porvarihallituksen epäreilusta veropolitiikasta käyvät toteen, SAK:n pääekonomisti Olli Koski sanoo. - Toinen vaihtoehto olisi ollut työnantajamaksujen alentaminen maltillisemmin ja budjettivajeen paikkaaminen nyt omaisuus- ja pääomatuloverojen nostolla, Koski toteaa. Lue lisää


19.8.2010
Viimeinen hetki ilmoittautua SAK-päiville
Valtakunnalliset SAK-päivät järjestetään Oulussa 16.-17.10.2010 teemalla Työn ääni. Ilmoittautumisaika päiville umpeutuu 3.9. Kannattaa toimia pikaisesti ja koota paikallisjärjestönne aktiivit mukaan SAK-päiville! Osallistumismaksu on 70 euroa ja sisältää matkat, majoituksen ja ruokailun. SAK:n toimipisteet järjestävät Ouluun yhteiskyytejä. Päivillä keskustellaan muun muassa eduskuntavaaleista, SAK:n tulevaisuudesta sekä energia- ja ilmastopolitiikasta. Seminaaripäivien päätteeksi seurustelemme iloisissa tunnelmissa, nautimme hyvästä ruuasta ja tanssahtelemme parkettien partaveitsinä. SAK-päivät on keskusjärjestön suurin tapahtuma vuonna 2010. Paikallisjärjestöaktiiveille suunnattu tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi. SAK-päivien kutsu, alustava ohjelma ja netti-ilmoittautumislomake löytyvät osoitteesta http://www.sak.fi/seminaari Lue lisää


22.6.2010
Kesäduunari-info
Työsuhdeasiat kannattaa hoitaa kuntoon heti, kun uusi työpaikka on tiedossa. Näillä sivuilla kerrotaan, miten työpaikkaa haetaan ja mistä perusasioista kannattaa huolehtia heti työpaikan saannin jälkeen. Lisäksi saat tietoa nuoria työntekijöitä koskevista erityismääräyksistä sekä lisätiedon ja avun lähteistä. Työelämän pelisäännöt ovat kieltämättä varsin mutkikkaita. Mutta neuvoa ja apua saa vanhemmilta työtovereilta, luottamusmiehiltä ja ammattiliitoista. Muista, että tyhmää kysymystä ei ole olemassakaan! Lue lisää


2.-3.10.2010
SAK:N ITÄ-SUOMEN NUORISORISTEILY
SAK:N ITÄ-SUOMEN NUORISORISTEILY TALLINNAAN BALTIC PRINCESSILLÄ 2.-3.10.2010 RISTEILYLLÄ ON 21-V. IKÄRAJA Matkat bussille korvataan SAK:n taksan mukaisesti. Säilytä junalippu ja liitä se matkalaskuun. Matkalasku täytetään SAK:n keskustoimistossa. Matkan omavastuuhinta on 50 €, sisältäen matkat, tarjoilun keskustoimistolla, hytin (4 hh), iltaruokailun sekä meriaamiaisen Lue lisää


23.6.2010
Yhteislaulut kesällä Savonlinnan kaupungintalon pihalla
TSL:n Itä-Savon Opintojärjestö järjestää yhteislaulutilaisuuksia kesällä Savonlinnassa kaupungintalon pihalla seuraavasti: ke 30.6. klo 18 ke 14.7. klo 18 su 25.7. klo 15 su 8.8. klo 15 Vetäjänä laulutilaisuuksissa näyttelijä-trubaduuri Matti Muhonen. TERVETULOA mukaan kaikki laulun ystävät! Lue lisää


1.5.2010
Puuliiton puheenjohtaja Sakari Lepola puhui Paikallisjärjestön (ja yhteistyökumppaneiden) vappujuhlassa Savonlinnan Kauppatorilla
Suomesta tehtävä puurakentamisen mallimaa – Nyt tarvitaan poliittisia päätöksiä, joilla luodaan edellytykset ympäristöystävälliselle puurakentamiselle, sillä puussa ja rakentamisessa on Suomella käsissään todellinen valttikortti globaaleilla markkinoilla. – Suomesta on tehtävä puurakentamisen mallimaa, Puuliiton puheenjohtaja Sakari Lepola vaati lauantaina 1.5 Savonlinnassa pitämässään puheessa. Lue lisää


2.5.2010
Keppiä vai porkkanaa - miten työuria pidennetään?
Tervetuloa keskustelemaan työllisyydestä, talouskasvusta ja muista ajankohtaisista työelämäasioista Lue lisää


05.04.2010
On ratkaisujen aika
Puheenkohtajan kirjoitus Vapaus-lehdessä 1.4.2010 Talouslaman seurauksena kasvanut työttömyys on kivunnut korkeisiin lukemiin. Kokonaisluvuissa meillä Etelä-Savossa ja erityisesti Itä-Savon alueella hätyytellään maan huippulukuja työttömyys- ja lomautustilastojen osalta. Pahinta koko valtakunnassa kuitenkin on se, että nuorisotyöttömyys kasvaa räjähdysmäisesti ja samaan aikaan suurenee kovaa kyytiä myös pitkäaikaistyöttömien joukko. Työllisyyden parantaminen pitäisi olla maan taloudessa tärkein tehtävä, sillä korkea työllisyys on tärkeintä koko yhteiskunnan ja kansantalouden pyörien pyörimisen kannalta. Mutta hallituksen elvytyspolitiikassa aktiivinen työvoimapolitiikka on lähes täydellisesti laiminlyöty. Lue lisää


19.03.2010
Allekirjoita adressi lakko-oikeuden puolesta ja rikkureita vastaan
Käykää allekirjoittamassa adressi ja välittäkää tietoa laajasti eteenpäin! www.adressit.com/rikkuritulos Lue lisää


18.03.2010
RIKKURITYÖVOIMAN KÄYTTÖ VAIKEUTTAA SOPIMISTA
RIKKURITYÖVOIMAN KÄYTTÖ VAIKEUTTAA SOPIMISTA - Vaikea neuvottelutilanne ahtaajien lakossa ei oikeuta satamaoperaattoreita värväämään satamiin ammattitaidotonta rikkurityövoimaa. Tällainen toiminta vain kärjistää tilannetta ja tekee sopimukseen pääsyn entistä vaikeammaksi. Rikkureita käyttävät operaattorit syyllistyvät myös työturvallisuuden vähättelyyn ja halveksintaan, SAK:n järjestöjohtaja Matti Tukiainen sanoo. Lue lisää


arkisto


Edellinen sivu    Sivun alkuun    Tulosta